esittely
kalevankierros
Normaali

Kalevan Kierros, haasteita joka vuodenajalle

Kalevan Kierros haastaa eri kestävyyslajien huiput kilpailemaan kestävyysurheilun kuninkuudesta ja motivoi kuntoilijoita säännölliseen liikkumiseen selviytyäkseen jokaisesta tapahtumasta. Kalevan Kierros tuo harjoitteluun monipuolisuutta, kun kilpailulaji vaihtuu säännöllisesti noin kahden kuukauden välein.

Kalevan Kierros on kuuden lajin yhteiskilpailu, jossa pisteet lasketaan matemaattisilla kaavoilla siten, että lajit ovat mahdollisimman tasapuolisia keskenään. Yleiskilpailun lisäksi Kierroksella on joukkuekilpailut ja viiden vuoden välein ikävuosisarjat naisille ja miehille.

LUE LISÄÄ

2018
huhtikuu
Normaali

Kalevan Kierroksen facebook-sivut

pirkanmainos

 

Hiihdon palautteessa oli muutama kritisoinut tiedottamista. Tai enempikin sitä, että osa tiedotuksesta tapahtui facebookin kautta. Kaikki tärkeimmät tiedot hiihdon osalta tulivat ensin Kalevan Kierroksen nettisivuille, johon sitten facebook-sivuilta oli linkki. Ja Kiertäjä-kirjeissä pyrittiin tuomaan esiin olennaisimmat asiat hiihtoa koskien. Facebookissa oli kuitenkin muutamia linkkejä Neljän Vuoren Hiihdon facebook-sivuille, joita ei tullut ollenkaan Kalevan Kierroksen nettisivuille. Ne eivät kuitenkaan olleet niin tärkeitä asioita, jotta niitä olisi julkaistu Kierroksen nettisivuilla. Kierroksella on mukana paljon sellaisia kiertäjiä, jotka eivät ole facebookissa. Yritämme välttää tilannetta, että facebookissa olisi sellaista tietoa, mitä ei olisi Kierroksen nettisivuilla. Mutta myös ne, jotka eivät ole facebookissa, pääsevät katselemaan Kalevan Kierroksen facebook-sivuja.

Yllä oleva kuva on Pirkan Kierroksen hiihdon numerolapun kanssa jaetuista postikorteista. Kuva on julkaistu Kalevan Kierroksen facebook-sivuilla aikaisemmin.

Kierroksen facebook-sivut

 

more
Normaali

Hiihdon palautteen tiivistelmä

lähtölaukaus

Kalevan Kierroksen hiihto 2018

 

Kiertäjät ovat antaneet hyvin palautetta. Nyt saadun palautteen kanssa käydään Neljän Vuoren Hiidon kanssa neuvotteluja, joiden tulokset tullaan julkaisemaan Kalevan Kierroksen sivuilla myöhemmin. Johtopäätökset hiihdon jälkeen tehdyn palautekyselyn perusteella ovat:

 

Ensi vuodeksi tulee varmistaa, että:

  • Ladut tulee olla kunnossa, vaikka lunta tulisi edellisenä yönä.
  • Perinteisen tyylin latuja tulee olla enemmän varsinkin alkumatkan osalta.
  • Latu-ura tulee ajaa sen verran leveäksi, että sommat eivät uppoa hankeen.
  • 30km lähtö tulee olla sen verran myöhään, että he eivät häiritse 50km hiihtäjiä.
  • Kisakanslia olisi hyvä olla lähtöpaikalla tai sitten kilpailunumerot tulisi toimittaa niille hiihtäjille kotiin, jotka ilmoittautuvat tarpeeksi ajoissa.
  • Maalissa pitää olla todella selkeät opasteet tavaroiden hakuun, pesulle, ruokailuun ja linja-autojen lähtöön.
  • Ruokailun tulee olla sujuvampaa.
  • Järjestäjän tulee toimittaa Kalevan Kierrokselle tulokset oikeassa muodossa mahdollisimman pian hiihdon jälkeen.

Nämä asiat toimivat hyvin:

  • Talkoolaisten asenne kohdillaan.
  • Vaajakoski toimi lähtöpaikkana hyvin.
  • Reitti onnistunut viime vuoteen verrattuna.
  • Ilmoittautuminen kiertäjien osalta onnistui hyvin.
  • Tulospalvelu onnistui hienosti.
  • Kylpylässä mukava yöpyä perheellisten.

 

Kalevan Kierroksen hiihto-osuus suoritettiin Neljän Vuoren Hiihdon yhteydessä Jyväskylässä. Tänä vuonna oli kyseessä perinteisen tyylin vuosi. Vaikka monet ovat vastustaneet vuorovuosin tapahtuvaa eri hiihtotyylin suosivaa kerrointa, niin suurin osa valitsee sen tyylin mistä pisteitä tulee helpommin. Tänä vuonna varsinkin kärjen suhteen periteinen tyyli oli erityisen suosittu. Paras vapaan tyylin hiihtäjä oli vasta sijalla 32. Kaiken kaikkiaan kiertäjiä ilmoittautui mukaan 280, joista perinteiselle oli ilmoittautunut 198 ja vapaalle 81 hiihtäjää. Periteisen tyylin hiihtäjistä 11 ei lähtenyt tai keskeytti ja vapaalla vastaava luku oli 6. Kalevan Kiertäjien määrä kaikista NVH:n perinteisen hiihtäjistä oli lähes puolet. Palautekyselyyn vastanneista pertsaa oli hiihtänyt 80%, joten suurin osa palautteesta liittyy perinteisen tyylin.

Jos lähdetään purkamaan palautetta eniten puhuttaneesta asiasta eli latujen kunnosta, oli tuomio melko selvä. Yli 2/3 oli sitä mieltä, että ladut olivat joko huonossa tai todella huonossa kunnossa. Vuorokausi ennen lähtöä alkanut lumisade teki laduista pehmeät. Ja kun aamulla ei latuja ajettu auki, niin kritiikki latu-uran kuntoa kohtaan oli melko jyrkkää. Sen lisäksi, että latu oli pehmeä, niin perinteisen latuja ei ollut kuin ensimmäisen kilometrin matkalla useampia. Moni toivoi, että ensimmäisen 10km matkalla olisi ollut koko matkan ajan vähintään kaksi latua. Kun keskellä oleva luistelubaana luisti pehmeän lumen vuoksi vielä heikommin kuin ladut, oli ohittaminen melko vaikeaa.

Lue lisää →

more
Normaali

Hiihdon palaute

pertsan lähtö

Aika paljon on jo tullut hiihdon osalta palautetta. Jos et vielä ole antanut Kierroksen hiihdon osalta palautetta, niin vielä tänään kerkiää. Eli viimeinen päivä täyttää palautelomake on 17.3.2018.

Hiihdon palaute

 

more
Normaali

Kalevan Kierroksen hiihto 2018

välimäkimaali

Kalevan kierroksen toinen laji, hiihto, käytiin Neljän Vuoren Hiihdon yhteydessä Jyväskylässä. Normaalin talven johdosta lumitilanne Jyväskylän seudulla oli hyvä, mutta vuorokautta ennen hiihtoa alkanut lumisade pehmensi latupohjaa siinä määrin, että ajat olivat viime vuoteen nähden hieman heikompia. Neljän Vuoren Hiihdon yhteydessä käytiin myös veteraanien pitkän matkan perinteisen tyylin SM-kisa. Sen vuoksi kärjen taso koko hiihtotapahtumassa oli jonkin verran kovempi kuin 2017. Koska 2018 on Kalevan Kierroksella perinteisen tyylin vuosi, sai luisteluhiihdosta hieman heikommin pisteitä. Tämän vuoksi suurin osa kiertäjistä oli matkassa periteisen tyylin suksilla.

Kovinta vauhtia kiertäjien osalta piti Viialan Virin Markus Välimäki ajallaan 2:35:29. Välimäen vauhti oli sen verran kovaa, että hän voitti samalla veteraanien SM-hopeaa miesten 40 sarjassa. Kova hiihtoaika riitti nostamaan Välimäen kierroksen kärkeen. Toiseksi hiihdossa tuli Kuntokonnien Toni Pikkarainen, joka hävisi voittajalle vähän yli kolme minuuttia. Kolmanneksi hiihti Viialan Virin Marko Leppämäki vajaa kolme minuuttia kakkoselle jääneenä. Luistelun jälkeen johdossa olleen Kuntokonnien Antti Järvenpään hiihtoaika 2:52 riitti pitämään hänet kokonaistilanteessa toisena. Samoin luistelun kakkosen Kuntokonnien Ossi Sipun aika 2:56 antoi tarpeeksi pisteitä, että hiihdon jälkeen hän on kolmantena.

Touhoelinamaalissa133

Naisten sarjassa viime vuoden Kierroksen voittaja Kuusankosken Urheiluseuran Elina Kilpeläinen oli nopein naisista ajallaan 3:08.23. Luistelun jälkeen johdossa ollut Pajulahden Kirsi Korpijärvi hiihti vain hieman hitaamman ajan, mutta vapaalla tyylillä. Vapaalla tyylillä pisteitä tulee sen verran heikommin, että Kilpeläinen nousi Kierroksen kärkeen ohi Korpijärven kahden lajin jälkeen. Toiseksi parhaiten pisteitä sai perinteistä tyyliä hiihtänyt Sveitsiläisten Anneli Lintukangas ajallaan 3.09.12, jolla irtosi myös 50-vuotiaiden naisten Suomen mestaruus. Kolmanneksi hiihdon pisteissä tuli Johanna Kilpeläinen, joka hävisi kakkoselle kymmenen minuuttia. Kokonaistilanteessa kolmanneksi nousi Pajulahden Johanna Herranen.

Joukkuekilpailussa Kuntokonnat jatkaa kärjessä ennen Viialan Viriä ja Tuusulan Tallaajia. Naisten joukkuekisassa Kuusankosken urheiluseura siirtyi kärkeen ohi KK Länsi-Uusimaan. Sveitsiläiset jatkavat kolmantena.

Kuvat Touho Häkkinen

 

more
Normaali

Kalevan kiertäjät kärkipäässä Neljän Vuoren Hiihdossa

naiset50vl

 

Neljän Vuoren Hiihdon yhteydessä käytiin veteraanien perinteisen tyylin pitkän matkan SM-kisat. Kiertäjistä muutamia oli ilmoittautunut myös SM-kisaan. Menestystä kiertäjille tuli myös tältä tasolta. Parhaiten onnistui Anneli Lintukangas, joka voitti naisten 50-vuotiaiden sarjan 3.09 ajalla. Myös Kierroksen hiihdon voittaja Markus Välimäki pääsi mitalleille ollen miesten 40-vuotiaiden sarjan toinen. Myös Kierroksen kakkonen, Toni Pikkarainen olisi saavuttanut SM-mitallin, jos olisi osallistunut SM-sarjoihin.

 

40vpalkinnot

 

Muissa kuin SM-sarjoissa kiertäjät kahmivat palkintosijoja ahkerasti. Toni Pikkarainen oli perinteisen tyylin 40-vuotiaiden nopein. 60-vuotiaiden sarjassa Juhani Kumpusalo hiihti toiseksi ja Eero Mäkipelto kolmanneksi. 70-vuotiaiden sarjassa Matti Suihkonen sijoittui kolmanneksi. Naisten 40-vuotiaiden sarjassa Katri Lindroos (682) ja Pirkko Pennala (684) nappasivat kakkos- ja kolmossijat. Johanna Kilpeläinen (695) voitti naisten 50-vuotiaiden sarjan. Ja naisten 60-vuotiaiden sarjan kolmoisvoitto meni kiertäjille järjestyksessä Marja-Liisa Salonen, Raili Tonteri ja Marja-Leena Peipinen.

 

Pennalamaalissa

Touhojohannakilpe146

 

Vapaalla tyylillä tuli myös menestystä. 70-vuotiaiden kolmoisvoiton kiertäjille takasivat Raimo Hämäläinen, Klaus Kuusi ja Reijo Lahtinen. Naisten 40-vuotiaiden sarjassa Kirsi Korpijärvi sijottui kolmanneksi.

Kaikki kuvat Tuoho Häkkinen

 

more
Normaali

Hiihdon tulokset ja palaute

markuslähtö

Tuloslaskennassa hieman viiveitä, mutta onneksi tulosvastaava Ossi sai karsittua kokoon vajavaisistakin tuloluetteloista tämän hetken tilanteen. Mikäli omissa tiedoissasi on virheitä, niin ota yhteyttä hiihtovastaavaan ari.ilola@suomi24.fi.

 

Tilanne hiihdon jälkeen

Hiihdon järjestäjä kerää omaa palautetta, mutta Kalevan Kierros haluaa myös tietää miltä hiihto vaikutti. Täyttämällä palautekyselyn voit vaikuttaa tulevien vuosien hiihdon järjestelyihin. Palautelomake on auki viikon verran.

Hiihdon palaute

more
Normaali

Kalevan Kiertäjä! Anna palautetta Kalevan Kierroksesta!

Anna palautetta Kalevan Kierroksesta ja osallistu Kierroksen kehittämiseen.
 
Aikaa vastata kyselyyn on maaliskuun 2018 loppuun asti.
 
Perungassa hiihdon maalissa on saatavilla Hotellin respasta paperisia lomakkeita niille, jotka eivät mitenkään voi vastata netissä. Emme ole varautuneet kovin moneen paperiversioon, joten toivomme ihmisten vastaavan netissä ja vaikka auttavan kaveria.
 
Toivoisimme saavamme kaikilta kiertäjiltä palautetta.
more
Normaali

Hiihdon lähtöjärjestelyt

lähtötouhua

Muutamia tärkeitä asioita lähdön suhteen:

Kilpailukanslia sijaitsee Normark Oy:n tiloissa (Aholaidantie 3, 40320 Jyväskylä), josta jokaisen kilpailijan pitää hakea kilpailunumeronsa.

Lähtöpaikka on Vaajakosken urheilukenttä (Urheilutie 39, 40800 JKL).

Ensin lähtevät perinteisen tyylin naisten yleisen sarjan elite sekä naisten SM-kisan 40-, 50- ja 60-vuotiaiden sarjat. Viisi minuuttia heidän peräänsä muut perinteisen sarjat.

Klo 9:00 – 50 km (P) NYL elite, SM-veteraanisarjat N40, N50, N60

Klo 9:05 – 50 km (P) MYL, SM-veteraanisarjat M40, M50, M60, muut sarjat

Klo 10:30 – 50 km (V) kaikki sarjat

Hiihtäjiä on sekä perinteisellä että vapaalla tyylillä lähdössä aika paljon. Lähtöalueelle on rajattu omat paikat SM-kisaan osallistuville sekä Kalevan Kiertäjille. Hiihtäjät jotka eivät osallistu SM-kilpailuun tai lukeudu eliittisarjaan asettuvat lähtöpaikalla oman tavoiteajan mukaisesti. Kalevan Kierroksen hiihtäjille on varattu oma alue kahdelta lähtöalueen latu-uralta. Vaikka lähtöalue ei ole ihan yhtä ahdas kuin viime vuonna, niin toivottavasti kaikki pääsevät matkaan ilman kaatumisia tai välinerikkoja.

Älkää pilatko omaa tai muiden kisaa rynnimällä ensimmäiseen mäkeen muista kilpailijoista välittämättä. 

lähtötouhu2a

 

 

 

more
Normaali

Hiihdon ilmoittautuminen

01lähtö

Kalevan Kiertäjien ilmoittautuminen Neljän Vuoren Hiihtoon on avattu. Tännä vuonna ilmoittautuminen tapahtuu suoraan Neljän Vuoren Hiihdon järjestelmän kautta. Tämä mahdollistaa erilaisten liikunta- ja kulttuurisetelien käytön. Näitä etuseteleitähän ei ole pystynyt käyttämään aikaisemmin kierroksen osalajeja maksettaessa. Tässä järjestelyssä jokaisen kiertäjän pitää ensin tarkistaa oma kiertäjänumeronsa. Kiertäjänumero on yksi pakollinen tieto, jota hiihdon ilmoittautumisessa kysytään. Toivottavasti kaikki kiertäjät ovat sen verran tarkkana, että kirjaavat oman kiertäjänumeronsa oikein ilmoittautuessaan hiihtoon. Mikäli tietää oman kiertäjänumeronsa voi ilmoittautumisen tehdä Neljän Vuoren Hiihdon järjestelmän kautta käyttämällä kampanjakoodia KK2018.

Toimi näin:

Tarkista oma kiertäjänumerosi kirjautumalla Kalevan Kierroksen tietojärjestelmään omilla tunnuksillasi: Omat tiedot

Tämän jälkeen jokaisen oma kiertäjänumero tulee näkyviin.

Kiertäjänumero on 33 alkuinen ja seitsemän numeron pituinen. Ota numero muistiin.

Siirry Neljän Vuoren Hiihdon ilmoittautumisivulle: Neljän Vuoren Hiihdon ilmoittautuminen

Syötä kampanjakoodi KK2018 ja paina käytä koodia painiketta.

Valitse tuotteeksi Kalevan Kiertäjät 50 km.

Täytä sen jälkeen kaikki tähdellä merkityt kohdat mukaanlukien kiertäjänumerosi.

Muistathan, että tänä vuonna suositaan perinteistä tyyliä.

Hiihtoseura/kotikunta voi olla joku muu kuin Kalevan Kierroksen joukkue.

Paina sivun alalaidan Tallenna osallistujatiedot painiketta.

Tämän jälkeen pääset maksamaan osallistumismaksuasi. Tässä yhteydessä voit käyttää liikunta- ja kulttuuriseteleitäsi.

Viimeinen ennakkoon ilmoittautumispäivä on 8.3.2018. SM-kisaan ilmoittautuminen on ohi.

Ilmoittautuminen näkyy Neljän Vuoren Hiihdon sivuilla: Hiihdon osallistujat

Kalevan Kierroksen sivuilla omissa tiedoissasi ei ilmoittautuminen näy.

Mikäli ilmoittautumisen kanssa on ongelmia, niin ota yhteyttä kierroksen hiihtovastaavaan ari.ilola@suomi24.fi 040 5956644

 

more
Normaali

Ennakkoilmoittautuminen päättyy vasta 8.3.2018

IMG_3115

Neljän Vuoren Hiihdon ilmoittautumisaikaa on jatkettu. Ilmoittautuminen nettisivujen kautta päättyy siis vasta 8.3.2018 klo. 23:59. Jälki-ilmoittautuminen alkaa perjantaina 9.3.2018 kisakanslian avattua ovensa. Tervetuloa huippuolosuhteisiin Jyväskylän ja Laukaan upeille reiteille. Hiihtoon on jo ilmoittautunut yli 850 hiihtäjää. Oletko sinä yksi heistä? Jos et, niin ilmoittaudu nyt:

Hiihdon ilmoittautuminen

more
Normaali

Hiihdon suoritusajat

 

 

huolto

Neljän Vuoren Hiihdossa on käytössä maksimisuoritusaika. Hiihtäjän tulee ohittaa huoltopisteet seuraaviin sulkeutumisaikoihin mennessä:

Huolto 1 (10 km) 12:00

Huolto 2 (14 km) 12:30

Huolto 3 (20 km) 13:15

Huolto 4 (25 km) 13:45

Huolto 5 (35 km) 14:45

Huolto 6 (42 km) 15:45

Maali sulkeutuu klo 17:00.

Huoltopisteen sulkeutumisajan jälkeen huoltoon saapuvat hiihtäjät poistetaan reitiltä ja heille järjestetään kuljetus Kylpylähotelli Perunkaan.

Kalevan Kiertäjien osalta on sovittu, että kiertäjät saavat jatkaa matkaa maaliin omalla vastuullaan. Numerolaput tullaan keräämään pois sellaisilta, jotka eivät kerkiä ennen huoltopisteiden sulkeutumista ohittamaan kyseistä huoltoa. Sellaiset kiertäjät, jotka haluavat hiihtää maaliin saakka, hiihtävät omalla vastuullaan loppumatkan ilman järjestäjän huoltoa. Maaliin tullessa kiertäjän tulee katsoa maaliintuloaika ja ilmoittaa se hiihtovastaavalle ari.ilola@suomi24.fi, jotta saadaan suorituspiste hiihdon osalta kaikille hiihtäjille, jotka ovat koko matkan hiihtäneet. Hitaasti etenevien pitää ottaa huomioon, että pimeys alkaa haitata hiihtoa klo 18 jälkeen.

 

more
Normaali

Perinteisen tyylin säännöt

sauvat

Vaajakosken klo 9:00/9:05 lähdöissä noudatettava perinteistä hiihtotapaa – LUISTELU KIELLLETTY SÄÄNNÖISSÄ. Reitillä suoritetaan hiihtotapavalvontaa.

Kaikissa perinteisen hiihtotavan kilpailusarjoissa on voimassa sauvan pituussääntö jota valvotaan. Sauvan sääntöjenmukaisuuden itsepalvelumittauspiste Vaajakosken ja Huhtasuon lähtöalueilla.

Perinteisen hiihtotavan kilpailuissa sauvan pituus saa olla maksimissaan 83 % hiihtäjän pituudesta. Vapaan hiihtotavan kilpailuissa sauvan pituus voi olla maksimissaan yhtä suuri kuin hiihtäjän oma pituus.

kuva.200x0-is

 

Hiihtäjän pituus tulee mitata tasaisella alustalla seisten tason alareunasta pään korkeimpaan kohtaan hiihtokengät jalassa, ilman päähinettä.

Sauvan pituus mitataan sauvan kärjestä hihnan ylempään kiinnityskohtaan. Kaikki mittaustulokset pyöristetään lähimpään täyteen senttiin seuraavasti: vähemmän kuin 0,5 cm alempaan tasasenttiin ja 0,5 cm tai enemmän ylempään tasasenttiin.

Mittauskuva

 

Sauvan mitat

 

 

more
Normaali

Kalevan Kierros Goexpossa

kalevagoexpo_qvjd6v

Kalevan Kierroksella oli oma osasto Goexpo-messuilla. Siellä houkuteltiin uusia kiertäjiä mukaan Kierrokselle. Lauantaina osastollamme muut messuvieraat pääsivät kokeilemaan, kuinka kovia soutajia kiertäjät ovat. Uudella RP3 soutulaitteella Rami Heikkilä kävi soutamassa aamulla pohja-ajan, jota muut messuvieraat yrittivät parantaa. Yksi parempi soutaja löytyi päivän aikana, mutta kova oli Ramin soutama aika. Käyppä lukemassa millaisesta soutulaitteesta oli kysymys Quisken sivuilta:

Soutuhaaste

more
more