Pyöräily 2012
Vuoden 2012 Kalevan Kierroksen pyöräily käydään Turussa 11.8.2012. Järjestelyistä vastaa viimevuotiseen tapaan Turun Urheiluliiton pyöräilyjaosto ja kisanäyttämönä toimii Ruskon koulukeskus.
Lajikuvaus
Kierroksen pyöräilykilpailussa poljetaan aika-ajona noin 110 kilometrin matka, puolikkaalla noin 54 km. Pyöräilysuoritus on henkilökohtainen: startti tapahtuu väliaikalähdöin ja muiden pyöräilijöiden peesaaminen on ehdottoman kiellettyä. Ajoalustana on asfalttipäällysteinen maantie.
Ajoon soveltuu parhaiten kilpapyörä, mutta myös tavallisella retkipyörällä tai maastopyörällä matkasta selviää kyllä. Ohjaustankoon kiinnitettävä aika-ajotanko, ns. lepuuttaja, on hyvä matalan ajoasennon säilyttämiseen; tarkasta kuitenkin, että sen keulimmainen piste on alle 75 cm päässä poljinkeskiöstä vedetystä pystylinjasta. Kypärä on pyöräilyssä pakollinen.
Matkan varrelle kilpailun järjestäjä varustaa huoltopisteitä, mutta tarvittava neste kannattaa varata mukaan juomapulloihin (2-3 riittää yleensä), ettei matkalla tarvitse pysähdellä suotta. Juomapulloja voi tarvittaessa täyttää huoltopisteillä. Matkan varrella tapahtuvaan rengasrikkoon kannattaa varautua paikkausvälineillä tai vararenkaalla. Joillekin on osoittautunut tarpeen kaksikin vararengasta. Muista myös pumppu! Renkaanvaihtoa tai –paikkausta kannattaa harjoitella etukäteen.
Pyöräilytekniikan suhteen on polkimien pyöritystekniikka varvaskoukkujen / lukkopolkimien avulla keskeistä ja sitä kannattaa harjoitella: polkimiin pitäisi pystyä välittämään voimaa poljinkierroksen jokaisessa vaiheessa – tai vähintäänkin keventämään ylöspäin nousevaa poljinta. Polkupyörällä voi tehdä pitkiäkin lenkkejä tarvitsematta pelätä, että niistä palautuminen veisi tolkuttomia aikoja, ja pitkähköt lenkit ovatkin keskeisimpiä harjoittelussa. Pelkillä pitkillä harjoituslenkeillä selviää kyllä kilpailumatkasta, mutta parhaaseen tulokseen pääsemiseksi on hyvä polkea myös kovempivauhtisia lenkkejä ja mäkivetoja.