Suunniskartan uudet kuvausohjeet

IMG_2713

Uusilla ohjeilla julkaistut kartat otetaan täysimääräisesti käyttöön vuoden 2018 alusta alkaen.

Mitään suurta uudistusta tai muutosta ei karttamääräyksiin tule, vaan aiempia karttasäännöksiä on muokattu ja viimeistelty vastaamaan paremmin tämän hetken tilannetta esimerkiksi karttamerkkien teknisten mitoitusten ja painotekniikoiden suhteen. Myös ratapiirrosten merkinnät kaikille mittakaavoille on huomioitu uudessa ohjeistuksessa.

Suunnistajille uusi karttaohjeistus ei tule näkymään merkittävästi. Suurin osa karttamerkeistä säilyy ennallaan. Osa karttamerkeistä muuttuu hieman teknisiltä mitoiltaan esimerkiksi viivan leveyden tai pisteen halkaisijan osalta. Vain muutama täysin uudennäköinen karttamerkki tulee käyttöön. Lähinnä muutokset ovat sellaisia, että ne vaikuttavat kartantekijöiden karttatiedostoihin, mutta eivät näy tai vaikuta suunnistussuorituksessa.

Kaikki uudet karttamerkit löytyvät suunnistusliiton sivuilta: Uudet suunnituskartan merkit

Ehkäpä tärkein Kalevan kiertäjiä koskeva kohta on pistepeltojen merkitsemisen muuttuminen eli

 

suunnistusmerkit

Comments are closed.