Luistelu 2012

Vuoden 2012 Kalevan Kierroksen luistelu käydään Jussin Luistelun yhteydessä 28.-29.1.2012. Kilpailujen näyttämönä toimii Oulunkylän jäästadion Helsingissä ja järjestelyistä vastaavat Helsingin Työväen Luistelijat (HTL) ja Helsingin Luistinkiitäjät (HLK).

Näyttökisoissa on mahdollisuus päästä nopeampaan erään, tai muuten vaan tehdä hyvä harjoitus. 


Lajikuvaus

Luistellen kiidetään täydellä Kierroksella 30 km ja Puolikkaalla 20 km matka.

Pikaluistimet soveltuvat rataluisteluun parhaiten, kun haluaa pitää vauhtia yllä. Aloittelijoille on olemassa nilkkaa tukevia malleja, joilla on aluksi helpompi pitää tasapaino kuin nahkakenkäisillä kevyillä malleilla. Viime aikoina ovat nousseet suosioon ns. klapsit, joissa luistimen terä on kiinni ainoastaan kärkipuolelta ja irtoaa kannasta saranan varassa. Klapsit ovat melko kalliita, mutta antavat anteeksi puutteita luistelutekniikassa. Pikaluistinten melko jyrkkä terän kärki vastaa herkästi jään epätasaisuuksiin, joten niillä on oltava erityisen tarkkana jään pinnan suhteen.

Pitkät retkiluistinterät on suunniteltu luonnonjääluisteluun. Ne kiinnitetään tavallisiin hiihtomonoihin. Luisteluasento retkiluistimilla on pystympi eikä niillä pysty yhtä kovaan vauhtiin kuin pikaluistimilla, mutta niiden pitkä terä ja loiva terän kärki takaavat pikaluistimia varmemman kulun epätasaisella jäällä.

Myös hokkareilla matkasta selviää, kun sinnikkyyttä ja kärsivällisyyttä vain riittää.

Pukeutumisessa kannattaa kiinnittää huomiota asun virtaviivaisuuteen.

Kypärä ei ole kilpailussa pakollinen, mutta sitä ja myös polvi- ja kyynärsuojuksia suositellaan. Rullaluisteluun tarkoitetut suojukset ovat tarkoituksenmukaisia ja edullisia.

Luistelussa ratkaisee luistelutekniikka paljon. Parhaiten tekniikan oppii kursseilla, joista on tavattu ilmoitella mm. KK-foorumilla. Voi myös jäljitellä taitavampia luistelijoita. Perusasioita luistelutekniikassa ovat mm. että jalkojen tulisi olla puoli-istuvassa asennossa ja kehon painon kantapäillä. Luistelupotku lähtee sivulle, ei taakse, ja sitä seuraa rauhallinen liuku. Kaarreluistelutekniikkaan on tärkeä panostaa.

       
      KK-Forum



 

      





 

.