Kalevan Kierros

Kalevan Kierros on kuuden kestävyyslajin kunto- ja kilpaurheilutapahtuma. Kierros motivoi kuntoilijaa säännölliseen liikkumiseen ja koettelee urheilijaa erilaisilla vaatimuksillaan. Harjoittelu ei ole yksipuolista, kun kilpailulaji vaihtuu säännöllisesti noin kahden kuukauden välein. 

Kierros lähtee käyntiin, kun tammikuun lopulla luistellaan 30 kilometriä. Sen jälkeen on reilu kuukausi aikaa hioa hiihtokunto huippuunsa ja valmistautua 90 km:n rypistykseen. Toukokuun lopulla juostavaan maratoniin ei ole sitten aikaa valmistautua kuin yhdeksisen viikkoa, joten aika kannattaa käyttää tarkoin hyödyksi. Heinäkuun alussa soudettava 50 kilometriä on aina yhtä kova ja palkitseva urakka, jonka jälkeen saakin polkea kauneimman kesän ajan pyörää, valmistautuessaan elokuun puolivälin tienoilla ajettavaan 110 kilometrin pyöräilykisaan. Pyöräilyn jälkeen on taas seitsemän viikkoa aikaa valmistautua n. 20 kilometrin suunnistukseen, mutta rasteilla on ollut syytä käydä jo keväästä alkaen!



TULE, NÄE JA KOE KALEVAN KIERROS!

 

       
      KK-Forum



 

      





 

.